sunnuntai 31. elokuuta 2014

29.8.2014 - ANNE + Ville Pyykönen - Annen Taidekahvila, Karvia



RENTOA JAMI -MEINKNKIÄ…

Alkuillasta Anne Taidekahvilan uuttera hengetär vietti pääosin aikaansa gallerian puolella kertoen omia ajatuksistaan töistään ja kaikkea muuta maalaamiseen liittyvää ja miksei omaan uraansa kaiken kaikkiaan. Itse myös käväisin pari kolme kertaa Galleriassa, ja joka kerralla siellä oli useita muitakin Annen taidokkaista maalauksista kiinnostuneita…

Reippaan tanssi-illan jälkeen siirryttiin pubin puolelle jami -iltaan. Vähän jännityksellä odottelimme mitähän tuleman pitää. Anne kertoi aiemmin kyselleensä myös Annelia mukaan illan jameihin mutta häntä emme lavalla harmiksemme nähneet... mieleen mustuu aina nämä Annen ja Annelin makeet duetto vedot vuosien varella konserteista tai vaikkapa silloin joskus siellä Punaisenmeren risteilyllä Egytissä ja Jordaniassa jne... niitä olisi ollut jälleen mukava kuulla! Jamehin oli saatu yllätysesiintyjäksi Voice of Finlandin Annen tiimiin kuulunut Ville Pyykönen Joensuusta. Annea ja Villeä säesti kolmihenkinen ”jamiband”, jos tuo nimitys orkesterille tässä nyt sallitaan. Soittimien äärellä olivat Mistralista tutut Farmari sekä Kille vahvistettuna Recadosin kiipparistilla Danny J. Lahdella!

Annen Taidekahvila - Annen Taidekahvila Facebook


Anne aloitti reiluun tuntiin venähtäneen rennon ja lämminhenkisen jami-illan omalla ekalla -sinkku kappaleellaan ”asfalttiviidakko” jatkaen siitä vanhalla kunnon kappaleella ”sua lemmin kuin järjetön mä oisin”, vaikka Anne väänsi tuon kappaleen nimeksi ”sua lemmin kuin järkevä mä osin”… ;-)



 ”...voi herra jestas!”...

Anne ja Ville vuorottelivat esiintymistään joten kohta saimme Ville Pyykösen lavalle, tai kait tässä tapauksessa pubin puolella olleeseen esiintyjä nurkkaukseen. Ville veti niin ikään kappaleensa tyylillä, ekaksi kappaleen jo tuolla aiemmin Annelin taholta kuullun ”kuolleet lehdet”. Jatkossa kuulimme Villeltä muun muassa Jani Wicholmia. Ville on taitava laulajana ja lisäksi muutoinkin varsin hyvä tyyppi! 

Anne jatkoi kappaleella ”väliaikainen”… kappaleen lopussa meni laulut sanoisiko meidän fanien käyttämän "Anne hepulin" puolelle, Annen edelleen keksiessä uuden nimen myös ”väliaikainen” kappaleelle… no kukikas ollakaan, ”välihousut”… ja voi sentään sitä naurun remakkaa karrakseen, jokin ehti välillä kysellä Annelta, ”mikä se on?”… ”en minä tiedä mikä se on… voi herra jestas!” ;-)



Kivaa ABBAA...

Kuulimme Annelta myös pari ABBA – kappaletta, ”Mamma Mia” sekä todella kauniin kappaleen ”the winner takes it all”… Olen aina pitänyt ABBA - Agnetha Fältskogin kauniista lauluäänestä millä hän tämäkin kappaleen alueperäisenä tulkitsee. Mutta kyllä veti Anne tämänkin piisin todella hienosti, ei jää kyllä yhtään jälkeen! :-)

Anne pyysi yleisöään yhteislauluun, ”voitte laulaa mukana, kulkurin iltatähti”. Ja aivan oikeesti muutamakymmenpäinen yleisö innostui laulamaan toden totta oikein nuoruuden innolla, ja sai kappaleen jälkeen Annelta laulustaan varauksettomat tunnustukset. Myös tämän kuin monen edellisen kappaleen aikaan oli kiva seurata Annen kivaa ilmettä hänen katsoessan Jarkon kaunista pianon soittoa… eittämättä siitä tulee mieleen siskonsa Anneli, sama kiva ilme kumpaisellakin! :-) 

Ville Pyykönen käväisi tulkitsemassa välillä Yö – yhtyettä kappaleessa ”joutsenlaulu" sekä toisena häneltä kuullun kauniin kappaleen ”Moskovan valot”…

Oli Annen vuoro ja pojat ehdotteli jotain kappaletta, joka tosin ainakin minulta meni ohitse, mikä sitten lieneekin… Anne tosin kertoi meille, ”aina kun soittajat pyytää jotain kappaletta, se on joko jazzia tai Totoa! Aika vaan rientää ja kellon näyttäessä jo vartin yli yhden, joutui Anne vielä yhdelle encore kappaleelleen. Kuulimme koko antoisan keikkaillan lopuksi Annen oman kappaleen ”tuoksui ruoho”... 

Todella hieno tunnelmainen jami-ilta Annen & kumppaneiden seurassa... jäämme innolla osottamaan ensi vuotta! :-)

Vilho ja Onni Kahvilan söpöt lemmikit! :-)
Anne kiitti yleisöään näistä päätöstansseista, ”Kiitos, kahvila avataan ensivuonna jälleen”!

Tapsukka edelleen :-)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti