maanantai 21. huhtikuuta 2014

20.4.2014 - ANNE - Seurala, Kerkonkoski Rautalampi


tapsukka.kuvat.fi

Suunta Kerkonkosken Seuralaan…

Eilen pääsin kokolailla kuukauden jälkeen jälleen kunnon keikkojen makuun. Anne oli saapunut mainion Mistral – orkesterina kanssa perinteikkään oloiseen Kerkonkosken Seuralaan. Joten matkaan, Juha Hankasalmelta kyytiin ja suunta ysitien kautta kohti Kerkonkoskea. Seurala oli minulle jo entuudestaan tuttu maaliskuun alusta Annelin ja Recadosin keikkaillessa Seuralassa.

Tuon keikattoman kuukauden aikaan on osunut meikäläisen maailmaan yhtä sun toista muuta hauskaa. On käyty avaamassa Annen viehättävää taidekahvila ja olen käynyt tyttäreni kanssa pariviikkoisella lomareissulla Espanjassa. Tarinoiden aluksi kerron jokusen sanan Taidekahvilan avajaisista muutaman kuvan kera. Tuosta Espanjasta sitten pieni tietoisku tekstin päätteeksi…

Anne on aika mestari…

Anne on aika mestari, ja ehken eniten ihmetyttää miten hän kerkiää ja taitaa tuohon kaikkeen… Hän käy keikoilla, tekee musiikkia niin itselle kuin siskoilleen, hoitaa omaa taloa ja omaa kesäasuntoa, maalaa taululuja, auttaa äitiään ja siskojaanaina  tarpeen mukaan kaikenlaisissa asioissa, ja on kaiken kukkuraksi  luonut itselleen viehättävän Taidekahvilan kaikkine eri valmiuksineen… Anne on taitava, Anne aika mestari! :-))




Annen Taidekahvilassa…

Anne Taidekahvilan avajaisista tuli hieno reissu. Mukanai tällä kertaa oli myös se parempi puoliskoni Kisu. Avajaiset vietettiin heti huhtikuun alussa kuun eka päivänä. Itse olimme paikalla jo joskus iltapäivän aikaan, jolloin paikalle oli ennättänyt rientää jo jokunen avajaiskävijä ennen meitä, joukossa monia kivoja keikkatuttuja. Taidekahvilan emännät Anne ja äiti Tarja pitivät asiakkaistaan hyvää huolta. Äiti hoiti kahvilaa ja Anne tarjosi kahvila milijöön perinpohjaisen esittely tuokion aina taide esittelyä myöten. Kyllä meidän kalpasi. Kiitokset vielä Taidekahvilan ihanille emännille Annelle ja Tarjalle hienosta avajaisista. Tähän vielä lopuksi, kuten tuolla jo aiemmin mainitsin Anne on aika mestari, oikea Taidekahvilan hengetär... hän on luonut Taidekahvilasta upean kokonaisuuden. Tosi makee! :-)


Keikka-ilta Seuralassa…

Sitten itse eilisillan keikkaan. Tapasimme illan tähtemme Annen jo hyvissä ajoin ennen illan keikkaa Seuralan pihamaalla lähes tuntiin vierähtäneen hauskan rupattelutuokion merkeissä… siinä ennätettiin vaihtaa monenlaisia ajatuksia, niin Annen viimeaikojen tv- jutuista, Taidekahvilasta, Annein esittämistä keikka kappaleista jne… taisi siinä ohessa lentää jolta kulta pari kolme toive kappaletta tulevalle illan keikalle. Hieno rupattelu hetki Annen ja muutaman hyvän keikka ystävän seurassa. Tak tak! :-))

Pari tuntia putkeen…

Mistral oli ennättänyt soittaa jo pari settiä ennen kuin Anne ennätti lavalla ilta kymmen maissa. Ja kun Anne lavalle pääsi ei hätä sieltä hevin pois ”saatu”. Anne vetäisi osuutensa aina yliajalle asti parituntisessa omassa osuudessaan. Tämän päälle pojat vetäisi keikan päätteeksi vielä pari valssia…

Aloituksena kuulimme Annelta totuttuun tapaan kappaleen ”lennetään”. Seuraavana oli vuorossa kappaleet ”pidä siitä kii” sekä ”asfalttiviidakko”. Kappaleiden jälkeen Anne innostui kertomaan että häneltä on kyselty kait kuitenkin leikkimielisesti jotenkin tähän tyyliin että meinaatko sinä vain jatkossa olla siellä tv – ohjelmissa etkä käy keikoilla lainkaan ja olet vielä Michael Monroen kanssa? ;-)) 

No voihan sitä aina kaikenliata kysellä, mutta aikansa kutakin, Anne on esiintyvä taiteilija ja keikoilta hänet edelleen tavoittaa, aivan kuten eilen! :-)) 
  
Jatkossa kuulimme Annelta muun muassa kappaleet kuten ”unihiekkaa”, ”hän on mun, lökäpöksyni mun”, ””toivon sulle”, ”enkeleitä onko heitä”, ”juokse”, ”elämän peli”, ”ravintola sydänsuru”, ”Maijan ja Jannen häävalssi”, ”muistatko Monrepoon”, ”annoit suunnan elämään”, ”kauan niin kauan” ja ”tuletko vielä mua vastaan”…


”Luovaa hulluutta”…

”Otetaan seuraavaksi luovaa hulluutta”… pienen tauon jälkeen, ”sitä tarvitaan ainakin näiden poikien kanssa”, vitsaili Anne vielä kappale esittelynsä jatkoksi vilkaisten samalla orkesterina puoleen… ”ei vai, kunhan kiusaan” ... korjasi Anne lopuksi! ;-))

”Luovaa hulluutta kappaleen jälkeen kuulimme seuraavana, tällä kertaa Annen ja Räyskin tahdittaman ”sielu salamoi”… ja kun pitkästä aikaa päästettiin taasen Räyski irti niin jo kappaleen toisessa säkeistössä Räyski pääsi vauhtiin vanhaan malliin, ”nyt sua painan, painan, painan… mä sulle annan”, jne…! ;-))

”Tässä tulee kuuma”…

Annen bändi esittelyn jälkeen jatkettiin keikkaa kappaleilla ”bailando”, ”taivaan kartta”, toiveena kuultu kappale, "voima rakkauden”, ”viimeinen” sekä ”ihania valhees on”… Ja edelleen, hetkinen, kunhan Anne sai ensin heitetyksi yllään olleen valkean takkinsa tuonnemmaksi. ”Tässä tulee kuuma, pakko heittää takki pois” virkkoi Anne takkiaan pois heittäessä… ja jälleen mentiin joskin viimeistä kappaleparia kappaleissa ”et vielä saa lopettaa” sekä reilun puolitoistatuntisen setin päätteeksi kappale ”perutaan häät”…


Ja vielä…

Anne taputettiin vielä parikin kertaa takaisin lavalle, jolloin eka encoren alkajaisiksi laulelimme synttärionnittelut päivän sankarille, kaiketi jollekkin paikalliselle kaverille Mikalle. ”Paljon onneaa vaan, paljon onneaa vaan...” onnittelujen jälkeen kuulimme vielä Annelta kappaleet ”tyynyyn jäljet jää”, ”ensiyönä”, ”pienen hetken” sekä vielä illan päätteeksi kuullun ”vie”… Hieno kaksituntinen takana...

Huippu ilta, tätä pitää saada lisää! :-))

Kiitos Anne & kumppanit!

Annen taiteilema pääsiäiskortti sekä kassakuitti Taidekahvilan kahveesta...
Kuin toinen kotikaupunki…

Lupasin tuossa alussa pienen ”tietoiskun” reissustamme Espanjaan tarkemmin ottaen lämpimään Sevillaan (lomamme aikaan +26-32)… Sevillasta on tullut minulle tyttäreni kanssa kun toinen kotikaupunki, tunnemme kaupungin, viihdymme siellä, suoraan sanoen Sevillan rento ja viehättävä ilmapiiri on vienyt meidät täysin mennessään. :-))

Kun kerran olemme reissussa Espanjassa, kuuluu siihen yhtenä olennaisena osana rennon lomanvieton ohessa kuningas jalkapallo, kuinkas muuten! Pari ottelua kävimme livenä katsomassa sekä seurasimme yhden ottelun paikallisessa bubissa… Loma-aikanamme "kotikaupunkimme" Sevilla FC:llä oli kolme ottelua joista kolme voittoa, maaliero 10-2. Joukossa oli pari La Liiga matsia sekä Eurooppa -liigan puolivälierä ottelu Sevilla FC - vastaan Porto FC, jonka jälkeen taululla komeili lukemat 4-1! 

Siinä saa pölläkkää Porto FC Eurooppa -liigan puolivälierässä.
Sevilla FC - Porto FC, Potugal  4-1 :-)) kuva: Sevilla FC
Lopuksi pari Espanjalaista sananlaskua (refeanes). ”Cordobassa yksi tunti, Granadassa ohimennen, Sevillassa koko ikä” – tai, ”Ken ei ole nähnyt Sevillaa, se ei ole nähnyt ihmettä, Sevilla, ken on nähnyt sinut, sinua ei unohda milloinkaan”…

t: Tapsukka :-))