ANITTA KROUVIN
LAVALLA
Annelille
oli puukattu pari keikkaa eiliselle elokuun kahdeksannelle päivälle, keikka
Hartolan Krouvin lavalle ja toinen samalle illalle Someron Esakalliolle.
Oikeestaan sehän oli varsin oiva juttu, Anneli hoiti Someron ja Anitta ”tuurasi”
puolestaan Annelia Hartolan Krouvin lavalla. Tällä kertaa oma keikkamatkani
suuntautui Hartolaan, ja olinhan luvannut Anittalle jo aiemmin että Hartolassa
sitten tavataan…
Krouvin lavaa kutsutaan myös nimellä Sahti Krouvi, samassa paikassa toimivan sahtia valmistavan Sahti Krouvin myötä. Illan
keikalla Anittaa säesti Anniinan taustalta tuttu Avenue joka oli saanut
takaisin riveihinsä basson varteen Janne Rossin, ystävämme Pekan siirtyessä uusiin kuvioihin. Rumpalina illan keikalla oli tuuraaja toiminut Pete Honkanen. Krouvissa illan toisena solistina oli Kake Randelin Presto
yhtyeensä kanssa. Kiva oli jälleen nähdä myös Kakea tosi toimissa… :-)
”Laulakaa likat
Reijo Taipaleen olit täysikuu”…
Avenue
ja Presto olivat hoitaneet alkuun jo yhdet omat settinsä ja kohtapuolin olikin
jo Anittan vuoro astella lavalle. Valkeaan asuun sonnustautunut Anitta kipaisi
lavalle aloittaen oman osuutensa omalla levytyksellään ”jambalaya”. Jatkossa kuulimme
Anittalta kappaleet ”vanhan myllyn tarina”, ”oi tuntematon”, ”salamoi” sekä
”soita kun tunnet niin”…
Seuraavana
Anittan ohjelmistossa oli Reijo Taipaleen kappale ”olit täysikuu”. Anitta
kertoi ”olit täysikuu” kappaleen olevan isänsä suosikki kappale, hänen useasti
pyytäessä tytöiltä… ”laulakaa likat Reijo Taipaleen olit täysikuu?”
…”hei Antti lisää
porkkanoita”…
Keikkaa
jatkettiin seuraavaksi kappaleilla Jamppa Tuomisen ”tähdenlento” sekä Jampan jälkeen vauhdikkailla humppakappaleilla ”kaksi kolpakkoa neiti” sekä niin ikään
Annelilta tutuksi tulleella humpa kappaleella ”autotyttö”. Kuten tiedämme, hoituu Anittalta tuo
sanoituspuoli laulun lisäksi kuin siitä vaan, eikä ”kaksi kolpakkoa neiti” ei tehtyt tuosta poikkeusta… kesken kappaleen Anitta käänti katseensa Purolan Anttiin laulaen samalla, ”hei Antti lisää
porkkanoita niin alkaa juttu luistamaan”… :-)
Alla olevasta linkistä löytää "kaksi kolpakkoa neiti" kappaleesta aina kahdaksankymmen vuoden takaisen levytyksen. Minusta siinä on hauskaa rentoa meininkiä! :-)
Dallape'-trio - "kaksi kolpakkoa neiti"
Alla olevasta linkistä löytää "kaksi kolpakkoa neiti" kappaleesta aina kahdaksankymmen vuoden takaisen levytyksen. Minusta siinä on hauskaa rentoa meininkiä! :-)
Dallape'-trio - "kaksi kolpakkoa neiti"
Humppa kappaleiden jälkeen keikkaa
jatkettiin tangokappaleilla ”Lapin tango” sekä ”sä kuulut päivään jokaiseen”. Edelleen kappaleilla ”sydän villi vallaton” sekä Anittan ensimmäisen setin
päättänyt kappale ja jos oikein kappaleen nimen kuulin, kappale ”Havajiin”?
”Suomen kaunein
laulaja!”…
Kake
oli setillään kertoillut tapansa mukaan yhtä sun toista hauskaa tarinaa vuosien varrelta. Usein tarinat liittyi tavalla tai toisella kauniisiin tyttöihin, kuinkas muuten… Kun Kake oli hoitanut oman kolme
varttisensa, oli hänellä edelleen kauniit tytöt mielessä, vai mitäs itse tuumaatte... Hän viittelöi Anittan suuntaan samalla toivottaen hänet toiselle setilleen... ”Annetaan Anittalle abioodit, suomen kauneimmalle laulajalle, hän on sellä, Anitta Mattilaa!" Yleisön katseet
kääntyivät Anittaan samalla voimakkaiden abioodien raikuessa… :-) :-)
Vahvaa hienoa tulkintaa…
Anitta
asteli lavalle toiselle setilleen tällä kertaa aloitus kappaleparinaan Annelilta
tutuilla kappaleilla, tällä kertaa totuttua hitaampi tempomisilla ”suojaan” ja
parinaan tulleella kappaleella ”liian pitkä matka kotiin”. Toisena kappaleparina kuulimme
Anittalta kauniit hitaat valssit… ja ei mitä tahansa valssitulkintaa, vaan todella
hienot kappaletulkinnat nuorelta Anittalata. Olen ennenkin kehunut Anittan hienoja
tulkintoja hitaista valsseista, ja nimenomaan kappaleesta ”viimeinen valssi”. Olin sanaton... kuuntelin vain Anittan kaunista vahvaa tulkintaa! :-)
”Villi varsa”…
Keikkaa
jatkettiin kappaleilla ”käy uudelleen eiliseen”, ”mustat silmät”, ”kellohame
heilahtaa”, ”luotu lähtemään”, ”kuuleeko yö” sekä edelleen niin ikään
Annelilta tuttu hänen oma kappaleensa ”villi varsa”… Olimme sinä eturivissä sitä mieltä että kappale kertoo solististamme Anittasta itsestään... ja sekös kirvoitti Anittaa kertomaan, "Annelikin on sanonut kappaleen kertovan minusta". Anittan edelleen jatkaessa, ”olen ollut
Annelin mukana monesti ja Anneli on nähnyt että olen tanssinut monen miehen
kanssa"… Anitta villi varsa, ja mekö on pidetty Annelia nimen omaan sinä villi
varsana!! ;-)
Riemukas ”Moliendo
café”…
Toisena
samba – kappaleena saimme Anittalta tulkinnan vanhasta tutusta kappaleesta ”Moliendo café… Tällä kertaa Anitta laittoi hevosetkin tanssimaan laulun
sanoissa kerrottujen naisten sijaan… ”liekit lanteillaan hevosetkin tanssii suojassa, jne”… Muutoinkin ”Moliendo café” oli todella riemukas veto Anittalta. Olin
merkannut omaan lunttilappuni reunaan tuon kappaleen aikana huomautuksen ”riemukas!” Kappaleen
jälkeen Anitta esitteli mukana olleen orkesterinsa Avenuen… Anittan
osalta viimeinen kappalepari mentiin vauhdikkaan rokin tahdissa kappaleissa ”ja rokki soi”
sekä ”saappaat”…
Encorena Anitta esitti kappaleen ”oli kuu oli ilta”… ja sehän osui todella hyvin kohdalleen kun pihamaalla
loisti jo lähes se täysi superkuu! Hieno ilta Anittan & Avenuen
seurassa…
IL- "superkuu"
IL- "superkuu"
Kake kuvissa...
Tapsukka
kiittää Anittaa & Avenue orkesteria... Viikon päästä Parkano kutsuu! :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti