Kartano Kievari
uusi paikka…
Illan
keikka suuntautui Äänekoskelle Kartano Kievariin. Kievarissa olikin varsin hyvä meno kun illan mallikkaista tahdeista vastasi mainiot Anne Mattila & Mistral. Keikka oli heidän osaltaan vuoden viimeinen. Itse olen käynyt Kievarissa
joskus vuosia takaperin kun Kievaria veti tuolloin vielä Martti Vainio. Toisaalta se tuntuu
lähes uskomattomalta että Anne oli lauantaina ensimmäistä kertaa
ylipäätään keikalla Kartano Kievarissa tai tämän edeltäjässä Martin Kievarissa…
mutta tästähän on sitten hyvä jatkaa. Eipä silti, muistaakseni siskoksista ainoastaan Anniina
on aiemmin nähty keikalla Kievarissa.
Viikolla Annen ja
Annelin nimppareilla…
Aiemmin
viikolla tiistaina ennätin poikkeamaan paremman puoliskon kanssa Karviassa Annen
ja Annelin nimppareilla Annen Taidekahvilassa. Tai oikeastaan ainoastaan
Annelin nimppareilla kun Anne oli ennättänyt rientää jo aamutuimaan omalle laivakeikalleen.
Pienet suklaat veimme toki nimpparituliaiseksi. Meillä oli varsin
hauskaa eikä naurusta ollut ainakaan puutetta, siitä pitivät kyllä huolen tytär sekä äiti Anneli ja Tarja... Samalla reissulla oli myös oiva mahdollisuusjälleen kerran toimia joulupukkina tuonne Karvian suuntaan.
Noista
viemistämme nimppari suklaista tuli mieleen että varasin tuonne lauantain keikalle Annelle
pienen suklaapussin, arvellen että ne viikolla viemäni suklaat ovat ennättäneet mennä jo
niin sanotusti parempiin suihin, no heh... hymm… nii'iin, jotenkin se kävi vaan mielessä!! ;-) ;-)
Mistralin uusia
kappaleita…
Illan
mittaan Kievarin suurikokoinen parketti täyttyi ilahduttavasi runsaslukuisista tanssijoista.
Mistral aloitti osuutensa vartin vajaa yhdeksän. Mistralin osalta laulusolistina toimi pääosin
tuuraaja basisti Jussi Manninen. Jussi Mannisen tulon myötä
Mistralin ohjelmistoon on tullut useita uusia kappaleita kuten vaikkapa,
Santana saundin tapainen ”mustan kippee” sekä ”Lulu” – kappaleet…
”Jamppaa ja
Siikkiä”…
Annen
vuoro oli astella lavalle parin tunnin jälkeen kellon näyttäessä vartin vaille yhdeltätoista. Annen aloituskappaleena kuulimme ”elämän peli”. Jatkossa kuulimme kappaleet kuten, aloituskappaleen
parina tulleen ”ravintola sydänsuru”, ja edelleen ”enkeleitä onko heitä”, ”juokse”, ”toivon
sulle” sekä Jamppa Tuomisen kappaleet ”kaipuuni on uskomaton” ja ”rannalla
kyynelten meren”. Edellisiin Jamppa Tuomisen kappaleisiin viitaten Anne kertoi että Jamppa on
ollut aina ja nyt edelleen yksi suosikeistaan... pientä naurua, ”minä voin yhtä hyvin
kuunnella Jamppaa ja Siikkiä”, jatkoi Anne hymyssä suin vielä edellisen perään!
Seuraavana
oli samba musiikin vuoro kappaleissa, ekaksi yksi Annen ”elämä on lahja” levyn
suosikeistani kappale ”menneet” sekä tämän parinaan kuultu ”katsees kuin tulta”. Keikkaa jatkettiin ekasetin päättäneissä kappalaissa ”pienen hetken”
sekä ”huipulla tänään”…
”surujen kitara”…
Varttitunnin jälkeen Anne palasi jälleen lauteille. Annen aloituskappaleena kuulimme ”hei, älä karkaa”, ja kuten
tiedetään näin kävi, karkas se kuitenkin… Seuraavaksi kuulimme kappaleet ”kauan niin
kauan”, sekä pitkästä aikaa Annelta kuultu ”surujen kitara”…
Edelleen, seuraavana kuullun ”asfalttiiviidakon ” jälkeen vaihdettiin foksi kappaleisiin ”annoit suunnan
elämään” ja ”jambalaya”, sekä edelleen kappaleet ”niin ihania valhees on”, ”bailando”
sekä ”sielu salamoi”. Räyski hoiti tällä kertaa Janne Tulkin osuuden tuttuun
hauskaan tapaansa kuten hän sen vain osaa… Kappaleen jälkeen Anne heittikin kommentin Räyskin
omista sanoista hänen suuntaan, tietysti pikku pilke silmäkulmassa… ”sanat
kuuluu Räyskin koptipuolelle ja siellä suljetulle osastolle”… heh! ;-)
Viimeistä vietiin…
Seuraavana Anne esitteli Mistral orkesterinsa. Esittelyn jälkeen Annen esitteli seuraavan kappaleensa jotenkin tähän tapaan katsoen samalla viimeistä
tuuraus keikkaa hoitavan Jussin puoleen… ”otetaan kappale viimeinen, katotaan
löytyykö Mannisesta nuotit hänen viimeisellä tuuraus keikalla?
Encore kappaleina kuulimme kovasti toivotun ”perutaan häät” sekä Annen osalta illan päättäneen ”taivaan
kartta”…
Kiitokset
Annelle sekä Mistralin pojille illan keikasta sekä lisäksi kiitos koko kuluneesta hienosta keikkavuodesta!
t:
Tapsukka :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti